Mä olen ihan kyllästynyt Suomeen. Täällä oleminen vaan ei tunnu kivalta. Ei ole kiva herätä puoli seitsemältä tiistaiaamuna ja todeta että ulkona on ihan säkkipimeää, ja kun lähtee koulusta suunnistamaan kohti kotia niin kappas vaan, on ihan yhtä hemmetin pimeää kuin aamulla silloin kun lähdin kotoa ! Aurinko ei edes näyttäydy, illalla raahaudun treeneihin kahdeksi tunniksi ja suoriudun kaikesta jotenkin niin konemaisesti viikosta toiseen. Mä haluisin jotain radikaalia muutosta tavalliseen arkeen. Nyt joku ajattelee että no mitä vikaa sun arjessas on ? No eihän siinä välttämättä olekaan. Istun lukiossa, tapaan kavereita viikottain, joskus käyn kiertelemässä kauppoja tai leffassa, käyn kolme kertaa viikossa heittelemässä koripalloa joukkueen kanssa ja kerran hakemassa liikelaajutta nykytanssitunnilla, toivon näkeväni tietyn ihmisen päivittäin ( oh you know what i mean !!!!! ), puhun tärkeille ihmisille ja nauran joka päivä. Eli mikä tässä nyt sitten mättää? Suomi. Suomi se tässä mättää.
Mä olen aina tykännyt ulkomaista, sinne matkustamisesta ja ulkomaalaisista ihmisistä. Tykkään kävellä uudessa kaupungissa ilman karttaa ja vailla suuntaa, ottaa kuvia jostain helvetin lyhtypylväistä vain koska ne on kivan näköisiä ja puhua jotain muuta kuin suomea kaupan kassalle. Mulla on elämäni parhaita muistoja viime vuodelta saksasta ja ruotsista, kreikasta ja ranskasta. Se tunne kun karattiin kaverin kanssa hotellihuoneesta illalla ja lähdettiin kävelemään öisiä dusseldorfin katuja. Se tunne kun joka maassa on ollut ihmisiä joita ei oikeasti saata unohtaa melkeinpä ikinä. Mä olen oikeasti aika spontaani uusille kokemuksille, ja nyt suomen alkaessa pänniä niin helvetisti viime aikoina, oon vain tyytynyt lukemaan erilaisia blogeja ulkomailta, katsomaan jotain ohjelmia tms. Mä olen vielä liian nuori lähtemään minnekkään yksin tai kaksin ystävien kesken ja voitte vain arvata kuinka paljon se saa lämpötilan nousemaan että oon syntynyt seitsemän päivää ennen vuoden loppua. Vielä kaksi vuotta ja oon vapaa lähtemään jonnekkin. Ja se on ihan liian pitkään..
Nyt me ollaan kahden kaverin kanssa puhuttu interrailille lähtemisestä, joka olisi mun omasta mielestäni enemmän kuin parasta. Elää ihan vaan repun ja parin kaverin kanssa tollasta taivaanrannan maalaus- elämää, matkustaa junilla ilman hyvää suunnitelmaa, nukkua juna-asemilla ja syödä pussiruokaa. Mä toivon että päästään toteuttaaan toi vielä joskus. Yhden toisen ystävän kanssa ollaan ajateltu lähtöä Tomorrowlandiin muutaman vuoden kuluttua. Se olis kanssa kokemus jonka haluisin elää ennen kuin olen liian kotiäitiytynyt ja vanha mottoon " living young wild and free ".
joku ajattelee että voi vitun loner, eikö sulla ole elämää ku vaan valitat ja haluut tehä jotain ja et toteuta sitä. No niinhän mä yritänkin kokoajan venailla, että milloin pääsisin näkemään maailmaa ja toteuttamaan näitä suunnitelmia. Nyt vain ahdistaa näköjään liikaa.
rasti kohtaan avautuminen ja ylipitkä vuodatus, mutta huh, tää ainakin helpotti nyt hetkeks mun mielialaa ja first world probleemaa, kiitos !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti